Invest in Finland

Functions

Invest in Finland avaa toimiston Shanghaihin

12/05/2010

Invest in Finland on avannut toimiston Kiinaan Shanghaihin. Tavoitteena on aktivoida kiinalaisten ja suomalaisten yhteistyötä ja siten lisätä kiinalaisia investointeja Suomeen.

”Invest in Finlandilla on useita kohdemaita, mutta Kiina on juuri nyt erittäin potentiaalinen markkina maan investointitavoitteiden ja talouskasvun vuoksi. Uskomme, että lähivuosina kiinalaisyritykset investoivat myös Suomeen”, toteaa Invest in Finlandin toimitusjohtaja Tuomo Airaksinen.

Tähän saakka Kiinasta on saatu Suomeen vain muutamia suoria investointeja, pääasiassa ICT-sektorille. Airaksisen mukaan potentiaalia kuitenkin olisi; esimerkiksi ympäristöteknologian sekä hyvinvointi- ja terveyssektorin yritykset Kiinassa ovat osoittaneet kiinnostusta Suomea kohtaan.

Taustalla mittava kartoitustyö

Toimiston avaamista on edeltänyt potentiaalisten kansainvälistyvien kiinalaisyritysten kartoitustyö ja yhteistyökanavien avaaminen kiinalaisviranomaisten kanssa sekä kansallisella että paikallisella tasolla. Kiinalaistahojen lisäksi Invest in Finland haluaa aktivoida entisestään suomalaistoimijoiden välistä yhteistyötä Kiinassa.

”Yhteistyö kiinalaisyritysten kanssa tarjoaa kärkiklustereillemme sekä pääomaa ja osaamista että kansainvälisiä verkostoja. Tavoitteena on vakiinnuttaa toiminta Kiinan markkinalla useamman vuoden selvitys- ja taustatyön jälkeen. Yhdessä eri suomalaistoimijoiden kesken saamme Suomelle näkyvyyttä Kiinan haastavalla markkinalla”, Airaksinen toteaa.

Invest in Finlandin toimistossa aloittaa kaksi Kiinasta palkattua paikallista työntekijää. Toimisto sijaitsee FinChi:n (Finland-China Innovation Center) tiloissa.


Lisätiedot
Tuomo Airaksinen, toimitusjohtaja
puh. +358 10 773 0302
tuomo.airaksinen[at]investinfinland.fi

Minna Hakaoja, viestintäjohtaja
puh. +358 10 773 0320
minna.hakaoja[at]investinfinland.fi

 

PRESS RELEASE IN ENGLISH

Back to the top

Back to the top